Arkistot kuukauden mukaan: maaliskuu 2010

Mitä on siivouksen teknologia?

Siivouksen teknologia on toisen vuoden vaihtoehtoisten ammattiopintojen opintojakso, jossa perehdytään puhtaanapitoalan ihmeelliseen maailmaan.

Opintojaksolla tehdään mm. käytännön työnopastusharjoituksia.

Puhtauspalvelualan eri tavarantoimittajiin tutustutaan opintojakson aikana ja se osaaminen näytetään ”minimessujen” muodossa.

”Messuille” tehdään omat osastot ja vieraina on mm. ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijat ja toisen asteen opiskelijoita ja henkilökuntaa.

Messumatka GASTRO-messuille

Yhteiskuntavastuu opintojakson puitteissa tehtiin opintomatka Helsinkiin GASTRO-messuille 18.3.2010. Päivän tavoitteena oli tutustua alan uutuuksiin erityisesti kestävän kehityksen näkökulmasta.
Messuantia opiskelijat tulevat hyödyntämään opintojakson harjoitustyössä Vastuullisen palveluyrityksen toimintamallin rakentamisessa.


Iloisella ilmeellä saavuttiin takaisin Tampereelle


Torikahvila Kahveli

Uusi Torikahvila Kahveli aloittaa toimintansa Tampereen Laukontorilla huhtikuun loppupuolella. Pyhäjärven rannalla, vain 200 askeleen päässä Keskustorilta, sijaitsevan kahvilan yrittäjinä toimii kaksi tuoretta restonomia.

Allekirjoittaneella ei vielä ole tutkintotodistusta, mutta lupaan, että kesäkuussa voin kehua jo olevani restonomi. Takon piippujen ja kuvankauniin Kehräsaaren siintäen taustalla tarjoamme Laukontorin torikansalle jotain sellaista, jota siellä ei ole vielä totuttu näkemään eikä maistamaan. Pitäen kuitenkin kiinni perinteisestä torikulttuurista haluamme kehittää omalla osaamisellamme torista entistä viihtyisämmän niin nuorille kuin vähän vanhemmillekin. Perinteisen torikaupan tapaan käytämme mahdollisimman paljon lähiruokaa sekä luomua.

Suunnitelmat kahvilan perustamisesta alkoivat viime syksynä. Ilmoille heitetty idea oli aluksi hieman huvittava, sitten mielenkiintoinen ja hetken miettimisen jälkeen jännittävä. Tuntui erittäin loogiselta aloittaa oma yritys heti valmistumisen jälkeen, sillä meillä molemmilla on yrittäjyys ollut haaveena jo pidemmän aikaa. Kokemusta ravitsemisalalta on meillä yhteensä yli 10 vuotta ja kahviloistakin kokemusta on yli viisi vuotta. Aiempi yhteistyö lukuisissa ryhmätöissä ja projekteissa on osoittanut yhteistyömme sujuvan moitteettomasti ja vahvuutemme alan eri osa-alueissa täydentää osaamistamme entisestään.

Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelma on antanut erinomaiset valmiudet yrittäjyyteen. Olemme käyttäneet lähes jokaista opintojen osa-aluetta viimeisen puolen vuoden aikana. Suunnittelimme liikeidean, teimme kartoituksen kilpailijoista ja markkinoista, teimme henkilöstö-, markkinointi- ja omavalvontasuunnitelmat, kehittelimme tuotteita, laskimme katteita, rahoitusbudjettia ja tulosbudjettia, hankimme rahoituksen, teimme sopimuksia yms. Jopa opintojen alussa arveluttanut toimitilapuoli on tullut suunnitteluissa hyvinkin tarpeelliseksi erilaisten pintamateriaalien, tilasuunnittelun ja puhtaanapidon myötä. Opintojen aikana luodut kontaktit ovat olleet suuri apu projektin edetessä.

Opettajilta saamamme apu ja palaute on ollut erittäin positiivista. Paljon on ollut työtä, mutta kohta se työ vasta alkaa kunhan tämä kaikki saa lopullisen silauksen ja pääsemme viimein avaamaan kahvilan.

Itsensä työllistäminen sekä omien ideoiden ja ammattitaidon käyttäminen omaan yritykseen ovat yrittäjyyden parhaimpia puolia. Osaan sanoa varmasti vasta vuoden päästä mitä mieltä olen yrittämisestä, mutta olen varma, että tulen nauttimaan siitä todella paljon.

Kahvilan nettisivut aukeavat myös kevään aikana osoitteessa www.torikahvilakahveli.fi ja sähköpostiosoitteemme on info@torikahveli.fi. Facebookista meidät jo löytääkin nimellä Kahveli. Siellä tiedotetaan paremmin lähestyvästä avajaispäivästä, eli kannattaa olla kuulolla. Tarkoituksena on aloittaa myös oma blogi kevään aikana, mutta tästäkin ilmoitellaan paremmin jahka saamme sen aloitettua.

Kaikille lämpimästi tervetuloa Kahveliin. Jos tulee mieleen jotain kysymyksiä liittyen esimerkiksi koulutusohjelmaamme, yrittäjyyteen tai vaikka espresson valmistukseen niin älkää epäröikö nykäistä hihasta. Vastaamme mielellämme kaikkiin kysymyksiin. Kesällä nähdään!

Kevätterveisin,

Jyri Löytty (author) ja Miia Ketonen

RESTO 2010 – kokemusta ja verkostoitumista

Kun soitto opettajaltamme Mikael Lindelliltä tuli tammikuussa, olivat tunteet sekavat. Jännitys, odotus, innostus ja vaikka mitkä muut tunteet valtaavat. RESTO 2010 – kilpailut ovat edessä ja sinne tulisi koulua edustamaan mennä. On hienoa päästä edustamaan kouluamme, suorastaan kunniatehtävä!

Aluksi tuntuu siltä, että aika on rutkasti, kisathan ovat vasta 15. – 16.4.2010 Mikkelissä. Kuitenkin kevät menee hurjaa vauhtia kohti kesää ja jopa pieni kiireenpoikanen ehtii tulla. Prosessi ennen varsinaisia kisoja on lähinnä muihin joukkuetovereihin tutustumista, kilpailujoukkueeseen kun kuuluu meidän lisäksi Åkerlundinkadun toimipisteestä kaksi lahjakasta opiskelijaa, Mikko Ovaska ja Paula Lahtinen. Joukkueen tulee toteuttaa muutaman minuutin esittelyvideo ja päätimme kuvata sen Särkänniemessä delfiinien keskellä. Teemana on uusi TAMK – tietoa, ammattitaito, moniosaamista ja kansainvälisyyttä.

Kilpailuohjeissa painotetaan kielitaitoa, liiketoimintaosaamista ja ennen kaikkea Mikkelin seudun tuntemista. Joukkueemme jäsenille ei seutu ollut entuudestaan kovinkaan tuttu, joten haastetta ja ennakko-opiskelua riittää. Välillä tuntuu, että suurin osa opiskelluista asioista on unohtunut, mutta yllättävän hyvin asiat palautuvat mieleen, kun hieman miettii. Me luotamme hyvään joukkuehenkeemme ja asenteeseemme! Voittoahan sitä tietenkin lähdetään hakemaan, vai mitä?! Tiukkojen kilpailujen lomassa on odotettavissa upeaakin upeampi iltagaala eli palkintojenjakotilaisuus. Ja apua, nyt pitää keksiä iltapuku ja miten sitä oikeen hiukset laittaa jne. Tästä tulee varmasti hieno kokemus!

RESTO –kilpailusta raportoivat,
Krista Jokiniemi ja Minna Matinlauri

Ps. Peukut kaikille pystyyn ja voitto kotiin!!

RESTO lyhyesti:
RESTO –kilpailussa tulevat restonomit edustavat omaa ammattikorkeakouluaan ja kilpailevat neljän hengen joukkueissa muiden ammattikorkeakoulujen edustajia vastaan. Kilpailussa mitataan opiskelijoiden tietoja ja taitoja sekä liiketaloudellisella, että matkailu-, ravitsemis-, talousalan osaamisalueilla. Kilpailutehtäviä suoritetaan suomen, englannin ja ruotsin kielillä (www.resto.fi).

RESTO 2010 – kokemusta ja verkostoitumista

Kun soitto opettajaltamme Mikael Lindelliltä tuli tammikuussa, olivat tunteet sekavat. Jännitys, odotus, innostus ja vaikka mitkä muut tunteet valtaavat. RESTO 2010 – kilpailut ovat edessä ja sinne tulisi koulua edustamaan mennä. On hienoa päästä edustamaan kouluamme, suorastaan kunniatehtävä!

Aluksi tuntuu siltä, että aika on rutkasti, kisathan ovat vasta 15. – 16.4.2010 Mikkelissä. Kuitenkin kevät menee hurjaa vauhtia kohti kesää ja jopa pieni kiireenpoikanen ehtii tulla. Prosessi ennen varsinaisia kisoja on lähinnä muihin joukkuetovereihin tutustumista, kilpailujoukkueeseen kun kuuluu meidän lisäksi Åkerlundinkadun toimipisteestä kaksi lahjakasta opiskelijaa, Mikko Ovaska ja Paula Lahtinen. Joukkueen tulee toteuttaa muutaman minuutin esittelyvideo ja päätimme kuvata sen Särkänniemessä delfiinien keskellä. Teemana on uusi TAMK – tietoa, ammattitaito, moniosaamista ja kansainvälisyyttä.

Kilpailuohjeissa painotetaan kielitaitoa, liiketoimintaosaamista ja ennen kaikkea Mikkelin seudun tuntemista. Joukkueemme jäsenille ei seutu ollut entuudestaan kovinkaan tuttu, joten haastetta ja ennakko-opiskelua riittää. Välillä tuntuu, että suurin osa opiskelluista asioista on unohtunut, mutta yllättävän hyvin asiat palautuvat mieleen, kun hieman miettii. Me luotamme hyvään joukkuehenkeemme ja asenteeseemme! Voittoahan sitä tietenkin lähdetään hakemaan, vai mitä?! Tiukkojen kilpailujen lomassa on odotettavissa upeaakin upeampi iltagaala eli palkintojenjakotilaisuus. Ja apua, nyt pitää keksiä iltapuku ja miten sitä oikeen hiukset laittaa jne. Tästä tulee varmasti hieno kokemus!

RESTO –kilpailusta raportoivat,
Krista Jokiniemi ja Minna Matinlauri

Ps. Peukut kaikille pystyyn ja voitto kotiin!!

RESTO lyhyesti:
RESTO –kilpailussa tulevat restonomit edustavat omaa ammattikorkeakouluaan ja kilpailevat neljän hengen joukkueissa muiden ammattikorkeakoulujen edustajia vastaan. Kilpailussa mitataan opiskelijoiden tietoja ja taitoja sekä liiketaloudellisella, että matkailu-, ravitsemis-, talousalan osaamisalueilla. Kilpailutehtäviä suoritetaan suomen, englannin ja ruotsin kielillä (www.resto.fi).


Villejä makuja ja mukavaa yhdessäoloa

Opintojakso T540-5 Ravintolatoiminta on ainut laatuaan TAMK:in palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelman kurssirepertuaarissa. Opintojaksoon sisältyy 5 opintopistettä syventävää viini –, alkoholi sekä juomasekoitustietoutta ja 3 opintopistettä ruoanvalmistusta, ruoan esillepanoa sekä -tarjoilua.
Juomaosuus piti sisällään mielenkiintoisen viinipruuvin, drinkkien valmistamista sekä erilaisten alkoholien maistamista ja vertailemista. Oli erittäin antoisaa ja mukavaa päästä itse valmistamaan erilaisia drinkkejä: niin tuttuja, kuin vähän tuntemattomampiakin. Myös erilaisten juomien vertailu oli erittäin ainutlaatuinen ja opettavainen kokemus. Keittiön puolella saimme valmistaa ja syödä toinen toistaan eksoottisempia ruokalajeja aina etanoista ja vihersimpukoista fasaaniin ja kissakalaan. Keskityimme myös ruoan esillepanoon ja tarjoilusääntöihin sekä ravintolatoiminnan kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Jokaiselle ruokalajille saimme myös ryhmittäin valita haluamamme ruokajuomat, jotka yleensä olivat viinejä. Tällä tavalla opimme teorian pohjalta myös käytännön kautta yhdistämään erilaisia ruokalajeja sekä viinejä erilaisine ominaisuuksineen.
Keittiöllä oli joka kerta rento ja rauhallinen ilmapiiri, jossa jokainen sai toteuttaa luovuuttaan. Harjaantuneemmallekin ammattilaiselle ravintolatoiminnan opintojakso tuo uusia makunautintoja, joita ei välttämättä kotona uskalla kokeilla. Aloittavalle ruoanlaittajalle kurssi taas antoi lisää itseluottamusta, sillä nopeasti huomattiin, ettei hieman erikoisempienkaan ruokalajien tekeminen ole mitään ydinfysiikkaa, vaan loppupeleissä melko helppoa ja mukavaa. Myös epäonnistuminen kuuluu elämään sekä ravintolatoiminnan opintojaksoon; niistä ei kuitenkaan masennuta, vaan ne otetaan oppimistilanteena ja joita analysoidaan yhdessä, jotta ymmärretään, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ravintolatoiminnan tunnit olivat ehdottomasti ensimmäisiä tunteja, joille opiskelijoiden oli rehellisesti sanottuna mukava mennä!
Opintojakson lopuksi jokainen ryhmä sai suunnitella oman menukokonaisuutensa, johon annettiin lähes vapaat kädet. Piti suunnitella ruokalajit, ruokajuomat, tehdä annoksista annoskortit, raaka-ainetilaukset sekä esillepanosuunnitelmat. Tämä oli kehittävää, mutta miellyttävää harjoitusta jo ennalta opituista asioista ja antoi ammatillista näkökulmaa ruokalistojen ja – annosten suunnitteluun tulevaisuudessa. Opintojaksolla ei tarvinnut hampaat irvessä kirjoittaa merkityksettömiä raportteja, vaan se sisälsi paljon kontaktitunteja, joilla ei tarvinnut istua lihakset rappeutuneena, vaan pääsi itse tekemään, kokemaan ja maistelemaan. Me ravintolatoiminnan opiskelijat suosittelemme lämpimästi tätä opintojaksoa myös muille opiskelijoille!


Villejä makuja ja mukavaa yhdessäoloaOpintojakso T540-5 Ravintolatoiminta on ainut laatuaan TAMK:in palvelujen tuot-tamisen ja johtamisen koulutusohjelman kurssirepertuaarissa. Opintojaksoon sisältyy 5 opinto-pistettä syventävää viini –, alkoholi sekä juomasekoitustietoutta ja 3 opintopistettä ruoanvalmis-tusta, ruoan esillepanoa sekä -tarjoilua.
Juomaosuus piti sisällään mielenkiintoisen viinipruuvin, drinkkien valmistamista sekä erilaisten alkoholien maistamista ja vertailemista. Oli erittäin antoisaa ja mukavaa päästä itse valmistamaan erilaisia drinkkejä: niin tuttuja, kuin vähän tuntemattomampiakin. Myös eri-laisten juomien vertailu oli erittäin ainutlaatuinen ja opettavainen kokemus. Keittiön puolella saimme valmistaa ja syödä toinen toistaan eksoottisempia ruokalajeja aina etanoista ja vihersim-pukoista fasaaniin ja kissakalaan. Keskityimme myös ruoan esillepanoon ja tarjoilusääntöihin sekä ravintolatoiminnan kannattavuuteen vaikuttaviin tekijöihin. Jokaiselle ruokalajille saimme myös ryhmittäin valita haluamamme ruokajuomat, jotka yleensä olivat viinejä. Tällä tavalla opimme teorian pohjalta myös käytännön kautta yhdistämään erilaisia ruokalajeja sekä viinejä erilaisine ominaisuuksineen.
Keittiöllä oli joka kerta rento ja rauhallinen ilmapiiri, jossa jokainen sai toteuttaa luovuuttaan. Harjaantuneemmallekin ammattilaiselle ravintolatoiminnan opintojakso tuo uusia makunautintoja, joita ei välttämättä kotona uskalla kokeilla. Aloittavalle ruoanlaittajalle kurssi taas antoi lisää itseluottamusta, sillä nopeasti huomattiin, ettei hieman erikoisempienkaan ruo-kalajien tekeminen ole mitään ydinfysiikkaa, vaan loppupeleissä melko helppoa ja mukavaa. Myös epäonnistuminen kuuluu elämään sekä ravintolatoiminnan opintojaksoon; niistä ei kuitenkaan masennuta, vaan ne otetaan oppimistilanteena ja joita analysoidaan yhdessä, jotta ymmärretään, mitä olisi pitänyt tehdä toisin. Ravintolatoiminnan tunnit olivat ehdottomasti ensimmäisiä tunteja, joille opiskelijoiden oli rehellisesti sanottuna mukava mennä!
Opintojakson lopuksi jokainen ryhmä sai suunnitella oman menukokonaisuutensa, johon annettiin lähes vapaat kädet. Piti suunnitella ruokalajit, ruokajuomat, tehdä annoksista annoskortit, raaka-ainetilaukset sekä esillepanosuunnitelmat. Tämä oli kehittävää, mutta miellyt-tävää harjoitusta jo ennalta opituista asioista ja antoi ammatillista näkökulmaa ruokalistojen ja – annosten suunnitteluun tulevaisuudessa. Opintojaksolla ei tarvinnut hampaat irvessä kirjoittaa merkityksettömiä raportteja, vaan se sisälsi paljon kontaktitunteja, joilla ei tarvinnut istua lihak-set rappeutuneena, vaan pääsi itse tekemään, kokemaan ja maistelemaan. Me ravintolatoiminnan opiskelijat suosittelemme lämpimästi tätä opintojaksoa myös muille opiskelijoille!

International Cuisine

We all agree that this was an amazing course. We have learnt quite a lot of new cultures and their style of cooking, which is one of the most important cultural manifestations of nations.

Some of us also started to get in touch with cooking as they did not know how to do it correctly. This was also a great experience for them to get familiar with something so basic and helpful in life as cooking is.

We have learnt to understand our cultural differences by working together hand by hand and meeting each other. It was a very interesting approach to Finnish culture for foreign students and an approach to the foreign cultures for the Finnish students.

On part of the Erasmus students we should say that this was a marvelous course, we really appreciated to learn and have fun at the same time (and practicing some English was also great!). We learnt a lot of vocabulary and expressions, some things about Finnish culture and how to cook! We will recommend it without any doubt!

We noticed that every country has interesting gastronomies, we tried different kinds of dishes, so now we think that we know a little bit more of each country, and that gives us a more global vision of our world, it is fantastic!