RESTO 2010 – kokemusta ja verkostoitumista

Kun soitto opettajaltamme Mikael Lindelliltä tuli tammikuussa, olivat tunteet sekavat. Jännitys, odotus, innostus ja vaikka mitkä muut tunteet valtaavat. RESTO 2010 – kilpailut ovat edessä ja sinne tulisi koulua edustamaan mennä. On hienoa päästä edustamaan kouluamme, suorastaan kunniatehtävä!

Aluksi tuntuu siltä, että aika on rutkasti, kisathan ovat vasta 15. – 16.4.2010 Mikkelissä. Kuitenkin kevät menee hurjaa vauhtia kohti kesää ja jopa pieni kiireenpoikanen ehtii tulla. Prosessi ennen varsinaisia kisoja on lähinnä muihin joukkuetovereihin tutustumista, kilpailujoukkueeseen kun kuuluu meidän lisäksi Åkerlundinkadun toimipisteestä kaksi lahjakasta opiskelijaa, Mikko Ovaska ja Paula Lahtinen. Joukkueen tulee toteuttaa muutaman minuutin esittelyvideo ja päätimme kuvata sen Särkänniemessä delfiinien keskellä. Teemana on uusi TAMK – tietoa, ammattitaito, moniosaamista ja kansainvälisyyttä.

Kilpailuohjeissa painotetaan kielitaitoa, liiketoimintaosaamista ja ennen kaikkea Mikkelin seudun tuntemista. Joukkueemme jäsenille ei seutu ollut entuudestaan kovinkaan tuttu, joten haastetta ja ennakko-opiskelua riittää. Välillä tuntuu, että suurin osa opiskelluista asioista on unohtunut, mutta yllättävän hyvin asiat palautuvat mieleen, kun hieman miettii. Me luotamme hyvään joukkuehenkeemme ja asenteeseemme! Voittoahan sitä tietenkin lähdetään hakemaan, vai mitä?! Tiukkojen kilpailujen lomassa on odotettavissa upeaakin upeampi iltagaala eli palkintojenjakotilaisuus. Ja apua, nyt pitää keksiä iltapuku ja miten sitä oikeen hiukset laittaa jne. Tästä tulee varmasti hieno kokemus!

RESTO –kilpailusta raportoivat,
Krista Jokiniemi ja Minna Matinlauri

Ps. Peukut kaikille pystyyn ja voitto kotiin!!

RESTO lyhyesti:
RESTO –kilpailussa tulevat restonomit edustavat omaa ammattikorkeakouluaan ja kilpailevat neljän hengen joukkueissa muiden ammattikorkeakoulujen edustajia vastaan. Kilpailussa mitataan opiskelijoiden tietoja ja taitoja sekä liiketaloudellisella, että matkailu-, ravitsemis-, talousalan osaamisalueilla. Kilpailutehtäviä suoritetaan suomen, englannin ja ruotsin kielillä (www.resto.fi).

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *