Arkistot kuukauden mukaan: joulukuu 2012

Tampereen Komediateatterin Las Vegas Show 30.11.2012

Saimme tänä vuonna mahdollisuuden olla mukana järjestämässä Tampereen Komediateatterin Juhlatalon Las Vegas -illan toteutusta. Las Vegas Show järjestettiin pikkujoulujen merkeissä insinööriväelle, jota oli kaiken kaikkiaan noin 120 henkeä.

Tilaisuuteen järjestettiin jouluinen buffet-ruokailu, jonka sisältö oli jo ennalta sovittu tilaajan kanssa. Meidän opiskelijoiden tehtävänä illan aikana oli juomien tarjoilu ja astiahuolto. Tapahtuman toteutukseen osallistui luokaltamme 11 henkilöä. Vastuuhenkilöinä toimivat Saana Moilanen ja Ida Linja-aho. Ennen toteutusta vastuuhenkilöiden tehtävänä oli suunnitella tilaisuuden aikataulu ja tarjoiluprosessi, tehdä pöytäkartat sekä tarjoilijoiden asemajaot.

Tilaisuus järjestettiin Juhlatalon yläsalissa. Ennen Las Vegas Shown alkamista asiakkailla oli mahdollisuus nautiskella juhlasalin viereisen baarin tarjoiluista. Varsinainen show alkoi alkuperäisestä aikataulusta hieman poiketen klo 18.40. Väliajalla baari oli jälleen toiminnassa, ja vasta esityksen päätyttyä noin klo 20.00 aloitimme ruokien ja juomien esille laiton buffetpöytiin salin takaosaan. Ruokailu alkoi pian tämän jälkeen.

Ruokailun aikana huolehdimme asiakkaiden viihtyvyydestä täyttämällä heidän lasejaan joko viinillä tai oluella ja keräämällä ylimääräisiä astioita pöydistä pois. Myös veden riittävyydestä oli tilaisuuden luonteen vuoksi hyvä pitää huolta. Asiakkaiden ruokailtua buffetpöytä siivottiin pois, jotta tilalle saatiin tanssilattia. Ruokailua seurasi vielä kahvi- ja avec-tarjoilu kera joulupiparien, minkä jälkeen ilmainen juomatarjoilu päättyi. Ruoka- ja juomabuffetit kerättiin pois, ja asiakkaat pääsivät hyödyntämään jäljelle jääneet drinkkilippunsa baarin puolelle. Alati kasvavan puheensorinan keskellä juhlakansaa alkoi viihdyttää DJ Pete, joka mukaansa tempaavilla musiikkivalinnoillaan innosti osan porukasta näyttämään taitonsa tanssilattialla.

Loppuillan ajan työnkuvaamme kuului lähinnä juomalasien blokkausta ja ajoittaista vesikannujen täyttämistä. Juhlien päätyttyä ja vieraiden lähdettyä tiskasimme ja siivosimme paikat kuntoon. Tapahtuma oli kaiken kaikkiaan helppo ja mukava toteuttaa. Juhlatalon ravintoloitsija, Loretta Pietilä, oli tukenamme koko illan ajan. Hän antoi opiskelijoille vapaat kädet toteuttaa omia näkemyksiään. Ilta sujui joutuisasti ja liialliselta kiireeltä sekä ongelmatilanteilta vältyttiin. Iloisista ilmeistä ja naurusta päätellen asiakkaat viihtyivät erinomaisesti. Tällöinhän ei henkilökuntakaan voi muuta kuin viihtyä. Hymyä riitti siis takahuoneessakin pikkutunneille asti. Talvinen lumisade saattoi tunnelmallisesti viimeisetkin juhlijat ja työntekijät puolen yön jälkeen kotiin.

Teksti: Ida Linja-aho ja Saana Moilanen, 11HOTRA

Ravintola Ziberia, Pirkanmaan Keittiömestareiden Sadonkorjuu 27.10.2012

Katariina Pitkänen, Riikka Kunnari, Sallamari Jolkkonen, Lauri Ronkainen, Svetlana Karvinen
Lounas- ja illalliskattaus à noin 250 asiakasta (klo 13.00 ja klo 18.00)

Järjestäjä: Pirkanmaan Keittiömestarit ry, Juvenes
Olemme TAMKin hotelli- ja ravintola-alan toisen vuoden restonomiopiskelijoita. Saimme tehtäväksemme auttaa organisoimaan Pirkanmaan Keittiömestareiden järjestämää sadonkorjuujuhlaa. Tilaisuus järjestettiin Juveneksen Ravintola Ziberiassa. Koko luokkamme osallistui tapahtuman toteutukseen ja saimme myös apujoukkoja aamukattauksen tekoon ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijoilta.
Ensimmäisenä vuonna olemme opiskeluidemme ohessa olleet mukana tilaustarjoilu- keikoilla jonkin verran. Tämä oli kuitenkin ensimmäinen kerta, kun saimme osallistua koulun ulkopuolella järjestettävän tilaisuuden suunnitteluun.  Pirkanmaan keittiömestarit olivat suunnitelleet menun ja keittiön toimintasuunnitelman, joten meille jäi pääsääntöisesti tarjoilun suunnittelu ja sen toteuttaminen. Pöytäkartat saatuamme, suunnittelimme tarjoilujärjestyksen, mutta lopullinen tarjoilujärjestys katsottiin paikan päällä. Kävimme Juveneksen henkilökunnan järjestämissä palavereissa ja pidimme heihin tiiviisti yhteyttä suunnitteluprosessin aikana. 
Tilaisuutta edeltävänä päivänä kävimme tekemässä aamukattauksen ja kävimme vielä kerran läpi tilaisuuden aikataulut. Lauantaina aamuvuoro saapui töihin klo 10.45 ja opiskelijat oli jaettu keittiö- ja salivuoroihin. Salin puolella työskentelevien työnkuvaan kuului noutopöydän valmistelu keittiöhenkilökunnan kanssa, katteiden sekä lasien kiillottaminen, pöytien kattaminen ja koristelu sekä tilaisuuden alkaessa itse tarjoilu. 
Keittiössä työskentelevät opiskelijat auttoivat keittiömestareita. Työnkuvaan kuului ruokien valmistusta, niiden esillelaittoa, tiskausta, paikkojen siistimistä sekä noutopöydän kokoaminen ja kunnossapito.  Tilaisuuden ruoista alkuruoat olivat noutopöydässä ja amuse, väliruoka, pääruoka ja jälkiruoka tarjoiltiin pöytiin. 
Juveneksen henkilökunta ja keittiömestarit ottivat meidät opiskelijat ystävällisesti vastaan ja heidän kanssaan oli mukava työskennellä. Tilaisuus sujui hyvin ja asiakkaat antoivat paljon positiivista palautetta. Asiakkaana ollessa ei tule ajatelleeksi, kuinka paljon tilaisuuden suunnitteluun ja organisointiin on tehtävä töitä. Tapahtuman suunnitellussa opimme sen, kuinka paljon pieniinkin yksityiskohtiin tulee kiinnittää huomiota. Tarvitaan myös paljon tilannetajua ja joustavuutta, jotta asiat sujuvat. Tilaisuudesta meille jäi kaiken kaikkiaan hyvät fiilikset ja keittiömestareiden kiitokset lämmittivät sydäntä. 
MENU
Amuse Bouche
***
Alkuruokapöytä:
Jääkellarinlohella vuorattua siikatartaria
Särkisalaattia ja mätiä saaristolaisleivän kera
Lahnacoulibiac
Maalaisterriiniä
Yrteillä täytettyä karitsanpaistia ja herukoita
Hirventurpasylttyä
Ankansydämellä täytettyä laukonpeuran filettä
Tateilla täytettyä fasaaninrintaa ja viikunahilloketta
Keitettyä naudankieltä ja sieniä
Kateenkorva-broilerinmaksapasteijaa
Punajuuriterriiniä
Graavisika-jokirapusalaattia
Salaattia savustetusta ankanrinnasta
Vihannes-porsaankielisalaattia
Viherversosalaattia
***
Väliruoka
Mummonkurkkukeittoa ja kutunjuustoa
***
Pääruoka
Viinissä haudutettua hevosenposkea, maa-artisokalla maustettua ohraa ja paistoliemikastiketta
***
Jälkiruoka
Palsternakka-omenaleivos uuniomenagraniten ja karamellivaahdon kera
Teksti: Sallamari Jolkkonen
Kuvat: 11HOTRAn opiskelijat

The IWBAS final dinner

International week: Farewell dinner at Restaurant Eetvartti on Thursday 29 November
The idea was to arrange a dinner for teachers of Tampere University of applied sciences and their international guests. Number of participators was 70. Dinner’s theme was to spread some Finnish Christmas spirit and give a good sample of high quality Finnish food ingredients. The project team and working staff were hospitality management student.

As a group (2nd year students of Degree Programme in Hotel and Restaurant Management) we first started to plan our theme and the atmosphere we wanted to create. It was important that we had enough space and supplies to organize dinner for 90 persons. The most important task of the dinner was to sufficiently inform the staff in order to be sure that everybody was on the same page.

Our menu was:
Amuse bouche:
White fish tartar and malt bread
Starter:
Beetroot soup and goat cheese mousse
Main course:
Turkey breast, cranberry sauce, potato-mushroom press and vegetables
Dessert:
Chocolate cake, sea buckthorn parfait, sea buckthorn syrup, lingonberry-vanilla jelly and lingonberry sauce
The IWBAS final dinner also offered some entertainment. First the students welcomed the visiting professors and TAMK staff. After a brief slideshow the guests were ushered downstairs to have dinner. There were some more welcoming speeches and a band playing Christmas songs in both English and Finnish. In the end the guests were also invited to join in and sing some Christmas carols. Judging by the applause and ”We want more!” shouts the band was a huge success. 
 
After all our dinner succeeded beyond expectations. Because everything was precisely planned and our project team was very motivated from the beginning, it was easy to make the grade. Happy faces and empty plates of the guests were a proof of our good team work. 
Text: Emmi Vihersaari ja Lauri Ronkainen
Photos: Riitta Brännare

RESTONOMIOPISKELIJAT PERUSTIVAT HOSTELLIN

Kolmannen vuoden hotelli- ja ravintola-alan restonomiopiskelijoiden loppukokeessa toteutettiin Dream Hostel -aiheinen projekti. Projektissa hotelliteeman valinnut viiden hengen ryhmämme pyöritti Dream Hostellia kahden viikon ajan yhdessä sen oman henkilökunnan kanssa. Huolehdimme siis sen kaikista toiminnoista, kuten vastaanotosta, siivouksesta, asiakaspalvelusta ja ohjelman järjestämisestä. Nimesimme hostellin Pop Up Hostelliksi, koska ravintolapäivien Pop Up -ravintoloiden tapaan hostellimme on toiminnassa vain lyhyen aikaa, ikään kuin hostelli hostellin sisällä.  Teeman tarkoituksena on, että saimme käyttää koulussa oppimaamme käytännössä. Dream Hostellin omistaja Ville Virkki antoi mielellään meille tilaisuuden kokeilla omia kykyjämme todellisessa ympäristössä ja nähdä, miten hostellia pyöritetään.

Dream Hostel –porukka ja namibialaiset vaihto-oppilaat

Kolme kertaa viikossa järjestetyt ohjelmaillat oli suunnattu lähinnä hostellin asiakkaille, mutta myös Tampereella oleville vaihto-opiskelijoille. Molemmilla viikoilla järjestimme hostellin yleisissä tiloissa maksuttoman peli-illan. Niissä pelattiin lautapelejä ja tarjosimme myös pientä purtavaa. Peli-iltojen tarkoitus oli tarjota hostellin asukkaille mahdollisuuden seurustella keskenään ja houkutella myös hostellin ulkopuolisia vieraita tutustumaan uusiin ihmisiin. 
Lautapelejä, popcornia ja hyvää seuraa!

Suomalaisen ruoan kokkaus- ja maisteluillassa osallistujat saivat itse valmistaa ja tutustua suomalaisiin erikoisuuksiin. Tarjolla oli mm. karjalanpiirakoita ja munavoita, mustaamakkaraa ja korvapuusteja. Menestyksekäs ilta sai osallistujilta paljon kiitosta.  

Kokkausillassa tehtyjä karjalanpiirakoita ja legendaarista Tapolan mustaamakkaraa
Ohjelmailloissa tarjosimme myös mahdollisuuden tutustua Tampereen keskustaan kävellen, ja pubikierroksella veimme hostellin asukkaat tutustumaan Tampereen yöelämään, kuten Ohranjyvään, Café Europaan ja Olutravintola Konttoriin. Projektimme viimeisenä iltana juhlimme hostellilla tarjoamalla herkkuja ja tietovisailemalla. 
Illanviettoa hostellin oleskelutiloissa
Hostellilla apuna työskennelleet namibialaiset vaihto-opiskelijatytöt saivat loistavan mahdollisuuden tutustua suomalaisiin työskentelytapoihin ja kehittää suomen kielen taitojaan. Dream Hostellin työntekijät olivat auttavaisia ja antoivat meille melko vapaat kädet kaikessa toiminnassa. Tapahtumailtoihin tavoittelemamme kävijämäärä ei täyttynyt, mutta olimme silti tyytyväisiä niihin. Pääasiahan kuitenkin on, että osallistujilla oli mukavaa. Projektimme huomioitiin myös paikallislehdissä, kun lähettämämme lehdistötiedote julkaistiin sekä Tamperelaisessa että Suur-Tampere-ilmaisjakelulehdessä. Tällainen hotelliaiheinen teematapahtuma oli todella hyödyllinen, sillä saimme arvokasta kokemusta majoitustoiminnasta.
Teemaan osallistujat: Anna Lipasti, Nelli Jokelainen, Jutta Kurkimäki, Heidi Välimäki, Tanja Valkama Hotelli- ja ravintola-alan koulutusohjelmasta sekä Natania Beukes ja Tellaneey Muriambihu Namibiasta.
Teksti ja kuvat Nelli Jokelainen

TTY:N SÄHKÖKILLAN SITSIT 22. – 23.10.2012


Järjestimme Tampereen teknillisen yliopiston Sähkökillan uusille opiskelijoille tervetuliaisjuhlan eli sitsit tiistaina 23.10, esivalmistelupäivä oli maanantaina 22.10.2012. Osallistujia oli noin 90. Järjestimme buffet-tarjoilun, johon kuului vihreä salaatti fetalla, kinkkupastasalaatti, yrttiset patongit, lohkoperunat, jauhelihapihvit, barbeque-majoneesi ja porkkanakakku. Sähkökillan sitsit järjestettiin TTY:n bommarissa eli pommisuojassa Hervannassa.

Vastuualueet jaoimme niin, että Kaisa ja Juuli olivat Koulukadun keittiöllä sekä esivalmistelu – että sitsipäivänä. Taru ja Terhi toimivat salivastaavina bommarissa Hervannassa. Alaisia meillä oli kaikkiaan viisitoista.

Järjestämämme sitsit menivät todella hyvin. Saimme loistavaa palautetta niin työntekijöiltämme kuin asiakkaaltammekin. Sähkökillan tapahtumavastaava sanoi, ettei ole kuuden vuoden yliopistoaikanaan syönyt missään TTY:n tapahtumassa yhtä hyvää ruokaa, ja että bommari ei ole ikinä näyttänyt niin hienolta kuin meidän koristelemanamme. Meidät kutsuttiinkin illan päätteeksi juhlakansan eteen, jossa meitä kiitettiin mahtavasta illasta ja meille annettiin aplodit. Tapahtuman järjestäjät sanoivat olevansa kiinnostuneita siitä, että heille järjestettäisiin jatkossakin vastaavanlaisia juhlia.

Itse koemme, että tapahtuman järjestäminen oli haastavaa mutta ryhmämme toimi hyvin yhteen. Pysyimme hyvin aikataulussa, vaikka muutoksia tulikin viime hetkillä järjestäjien puolesta. Työntekijämme olivat monipuolisia, mikä osaltaan loi onnistuneen illan. Meillä kaikilla tuntui olevan todella hauskaa ja tunnelma oli rento. Olisimme valmiita nyt yhtä kokemusta rikkaampana tekemään vastaavanlaisia tilaisuuksia jatkossakin.

Kaisa, Juuli, Taru & Terhi