FinnClean- messuilla

 

Me –Aino, Carita, Tiina ja Mari- olemme kolmannen vuoden restonomeja Palvelujen tuottamisen ja johtamisen koulutusohjelmasta. Valitsimme Palvelutilanteiden johtaminen -kurssin projektityöksi kouluamme TAMK:a ja restonomikoulutusta promoavan messuosaston järjestämisen. Puhtauspalvelualan ammattilaisille suunnatut FinnClean -messut järjestettiin Tampereen Messu- ja urheilukeskuksessa 30.9. – 2.10.2014. Tämän projektin tarkoitus oli se, että saimme harjoitella esimiestyöskentelyä ensimmäisen vuoden restonomiopiskelijat alaisinamme.

Valitsimme tämän alan messut huolimatta siitä, että jokainen meistä on ”suuntautunut” enemmän ravintolapuolelle, sillä ajatus messuosaston toteuttamisesta kuulosti sekä haastavalta että kehittävältä. Tämä asia on yksi niistä, jotka tekevät koulutusohjelmastamme erityisen mielenkiintoisen -kursseja ja projekteja voi tehdä niin toimitilapalveluiden, kuin ravitsemuksen ja ruokapalveluidenkin puolelta!

Messuosaston suunnittelu- ja valmisteluvaihe oli aikaa vievä ja haastava, mutta ryhmämme oli motivoitunut ja innokas, joten homma luisti loistavasti! Teimme myös paljon sujuvaa yhteistyötä koulun henkilökunnan kanssa.

Ensimmäinen kuva

Viimeisinä päivinä ennen messua alkoi kivasti jännittää ja ilmassa oli odotuksen tuntua. Messujen pystytys sujui sutjakkaasti. Pysyimme hyvin aikataulussa ja tavaroiden siirtäminen Messu- ja urheilukeskukselle onnistui mutkattomasti vahtimestari -Miikan avulla. Messuhallissa oli vielä kovin keskeneräistä sinne saapuessamme; siellä ripustettiin kylttejä, pystytettiin ständejä ja nikkaroitiin viimeisiä palasia paikoilleen. Saimme sisustettua oman osastomme varsin tehokkaasti ja olimme todella tyytyväisiä lopputulokseen!

Tehtävämme messuilla oli siis kertoa kiinnostuneille TAMK: n koulutustarjonnasta, varsinkin restonomiopinnoista. Osastollamme oli myös restonomin koulutukseen ja TAMK: n liittyviä kysymyksiä sisältäviä kysymyslomakkeita, jollaisen täyttämällä osallistui TAMK: n logolla koristellun pikalaturin arvontaan. Lomakkeilla saimme myös tietoa messuvieraiden käsityksistä hyvästä esimiehestä.

Ensimmäisenä messupäivänä -joka oli VIP-päivä avajaisjuhlineen- osastomme esimiehinä toimivat Mari ja Tiina. Heillä oli kolme ensimmäisen vuoden opiskelijaa apunaan kertomassa messuvieraille koulutuksesta ja houkuttelemassa vieraita osallistumaan arvontaamme. Esimiestyöhön olimme ottaneet kannustavan, valmentavan tyylin. Kaikilla työntekijöillämme oli hyvä ote työhön, vaikka yhdelläkään ei aikaisempaa kokemusta messuesittelijän työstä ollutkaan. Hiljaisena hetkenä niin meillä itsellämme kuin työntekijöillämmekin oli hyvin aikaa kierrellä messuja. Osastomme naapurit olivat mukavia ja kävimme tutustumassa myös heidän messutuotetarjontaansa.

Toinen kuva

Loppumessut jatkuivatkin taas uusien ”ykkösten” avulla Caritan ja Ainon johdolla. Heillä oli hieman kiireisempiä päiviä ja kilpailulomakkeita menikin sen verran paljon, että niitä jouduttiin käymään kesken päivän tulostamassa koululla. Myös ilmaisjaossa olleet karkit, heijastimet ja kynät tekivät niin hyvin kauppansa, että niitä täytyi käydä hamstraamassa muutama säkillinen lisää. Messujen viimeinen päivä oli opiskelijoille tarkoitettu ja silloin löytyikin hyvä määrä restonomiopinnoista kiinnostuneita! Teimme myös yhteistyötä Suomen Restonomiliiton osaston kanssa ja kävimme houkuttelemassa omalle pisteellemme kävijoitä myös heidän osastoltaan.

Kolmas kuva

Kaikki työntekijöinämme toimineet ”ykköset” saivat meiltä palautteet työstään ja he saivat antaa myös meille esimiehilleen palautteen meidän onnistumisestamme. Molemmin puolin palaute oli positiivista ja kaikille jäi hyvä fiilis messuista.

Keräsimme yhteen restonomiopinnoista kiinnostuneiden messukävijöiden sähköpostiosoitteet, jotka toimitimme opinto-ohjaajallemme, joka voi lähettää lisätietoa koulutusohjelmastamme suoraan heille. Arvoimme messujen jälkeen arvontamme onnekkaan voittajan, joka saa pääpalkintona olleen käytännöllisen pikalaturin postiinsa.

Messujen kävijämäärä oli yli 8300, joten menoa ja meininkiä siis todellakin oli! Meille jäi messuilta käteen hyvä mieli, miellyttävä kokemus esimiestyöskentelystä, jonkin verran uusia työelämän kontakteja ja PALJON ilmaistuotteita, joita messun jokaisella osastolla jaettiin jos jonkinmoista!

 

Tampere 10.10.2015

Mari, Tiina, Aino ja Carita

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *